Jaanan Tarina.

Moi, mun nimi on Jaana.

Pikkutyttönä mä olin villi mutta kiltti. Lauleskelin menemään ja kieltäydyin syömästä muuta kuin perunaa ja kaurapuuroa. Kunnon patriootti siis! Mä olen aina rakastanut eläimiä. Eläimissä mä näen sen viilin ja leikkisän puolen itsestäni. Kun vanhemmat eivät ostaneet mulle koiraa, kania, marsua, hamsteria eikä hevosta, päätin salaa hankkia sauvasirkan. Sitä mä hoivasin purkissa huoneessani kunnes yksi päivä siltä katkesi jalka tai se näytti muuten vaan kärsivältä. Tiesin lemmikin omistajana vastuuni ja lopetin Seppo-sirkan kärsimyksen. Se oli mulle kova paikka.

Villi, eikä aina niin kiltti, Jaana jatkoi leikkisää ja huoletonta elämää pitkään. Naama ravassa juoksin heppatallilla ja festareilla, nautin elämästä vailla huolta huomisesta. Ei paljoa kiinnostanut tulevaisuus; mikä musta tulee isona tai mitä mä tulen saavuttamaan. Elin hetkessä ja annoin elämän tuoda mitä toi.

Ja sitten se elämä toi. Ja kovalla kädellä toikin. Kaikkia hyvää mutta siinä sivussa kaikkea roskaakin. Jossain vaiheessa kadotin sen leikkisän rastatukan ja aloin suorittamaan elämään. Kaikkea piti olla ja kaikessa piti olla hyvä tai paras. Jooga pilkahti mun elämässä hetken aikaa. Sellasta helvetin hengittelyä se musta oli mutta pirun kiva olo siitä tuli. Ei se tietty suorittajalle riittänyt ja jäikin pian kuntosalin ja himo reenaamisen taa. Ja täytyy myöntää, että jos tekee 4 tutkintoa, 3 asuntokauppaa, vetää yhtä tai useampaa ravintolaa kerralla ja luonnollisesti tekee ympäripyöreetä päivää siellä ravintolassa niin missä välissä sitä ehtii muka pysähtyä hengittämään? No jossain vaiheessa se happi loppuu, kun vaan sukeltaa ja sukeltaa. Pohja tulee vastaan ja siihen on sitten pakko pysähtyä. Mun pohja, seinä, tuli vastaan useammin kuin kerran. Potkin sen aina pois koska suorittaja suorittaa eikä jää tutkailemaan seinän koostumusta. Loppujen lopuksi kuitenkin se seinä oli niin korkea, että suorittajakaan ei päässyt siitä yli ja oli pakko alkaa ajan kanssa tutkimaan mistä se seinä on rakennettu.

Sitä seinää tutkitaan vieläkin.

Se seinä on opettanut mulle paljon itsestäni, ystävistäni, elämästäni ja maailmasta yleensä. Sieltä seinästä mä kaivoin sen joogankin, jonka olin suorituksissani sinne joskus haudannut. Ja mä sanon, että kun mä sen joogapalikan sieltä löysin, niin aika paljon seinää murtui sillä hetkellä. Verho vedettiin mun elämän ikkunasta pois ja mä näin maailman taas sen leikkisän, hörhön silmin. Hitto, että on kaunista!

Kun uskaltaa ja uskoo, niin elämä kantaa. Välillä metsään, mutta sielläkin on meidän jokaisen välillä ihan hyvä käydä

Päivittäin mä taistelen suorittajan ja antautujan välillä. Päivittäin mä mietin riitänkö juuri tällaisena kuin olen ja miksi en ole enempää. Mietin, että olisi kiva juosta yhtä kovaa kuin joku toinen, olla yhtä kaunis kuin joku toinen, seistä päällä yhtä hyvin kuin joku toinen, tietää viineistä yhtä paljon kuin joku toinen, olla yhtä viisas kuin joku toinen ja yhtä lempeä kuin joku toinen. Ainahan sitä voi yrittää mutta jos se ei tuu sieltä coresta niin ei sen ole sitten vielä aika tullakaan. Se, mitä mä olen just nyt on se, mikä mun pitää juuri nyt olla. Helppo kirjoittaa, vaikeampi tajuta, niin yksinkertaista kuin se onkin.

Rauhaa, rakkautta, tasapainoa ja rehellisyyttä. Niitä mä haen ja pyrin toteuttamaan. Niitä mä opetan ja niiltä mä haluan näyttää.

Tällainen mä olen ja hiton hyvä olenkin!